torstai 6. elokuuta 2009

Kirjahylly

Pienestä iästään huolimatta porsaat ovat lukutoukkia. He asioivat kirjahyllyllä lukemattomia kertoja päivässä ja vähintään yhtä monta kertaa Hanhi nostaa Pupet, Tatut ja Patut, sekä Mintut takaisin hyllyyn. Tai ainakin hänen pitäisi nostaa, mikäli haluaisi kävellä lattilalla kompastumatta.

Siivoaminen on ollut hankalaa. Vaatii voimaa työntää luettuja kirjoja täyteenahdettuun hyllyyn. Ja mikäli suurin osa kirjoista on lattialla, kauniin kirjarivin luominen on sitäkin vaivalloisempaa. Kirjojen ollessa liian harvassa, täytyy siivojan pitää jo hyllyssä olevia kirjoja pystyssä vasemmalla kädellään ja aseteltava uusia opuksia jonon jatkoksi oikealla kädellään. Ja mikäli ote vasemmassa kädessä herpaantuu, tapahtuu korttipakka efekti ja järjestys on taas pilalla.

Mutta jälleen on ongelma ratkaistu. Ja siitä on kiittaminen niin Hanhen veitsen terävää järkeä kuin ruotsalaisia, jotka toivat meille Clas Olsonin, tavaroiden taikamaailman.

Kuvassa näette hyllylevyyn kiinnitety kirjatuet. Niitä on neljä kappaletta, 15cm välein. Tuet vähentävät kirjojen välistä "painetta". Sekä kirjojen ottaminen että takaisin laittaminen on tällöin HUOMATTAVASTI kevyempää ja helpompaa. Nykyisin lattialla ovat vain luetut kirjat, eikä enää läjää niitä kirjoja, jotka ovat romahtaneet hyllystä lattialla samalla, kun luettavaa kirjaa on vedetty rivistä.

Esteetikko ehkä älähtää. Onneksi Hanhessa ja Hirvessä ei ole sitä vikaa...

4 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Hei mahtaa, te löysitte ratkaisun! Käytännöllisyys kunniaan. Onhan sekin esteettistä, että kirjat on hyllyssä, eikö?

Täti kirjoitti...

Ei niissä ole esteettisestikään mitään vikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Nuohan ovat ihan fiksun näköiset, tuovat kirjastotunnelmaa kotiin. Miten ne kiinnitetään, joillakin ruuveillako, vai pysyvätkö ihan sinällään paikallaan?

Hanhi kirjoitti...

Kyllä kai ne olisivat jotenkuten pysyneet itsestäänkin paikallaan, mutta kiinnitimme ne ruuveilla. Kirjasto tunnelmaa todellakin, idea kun on kirjaston lastenosastolta :)

Lähetä kommentti