maanantai 3. elokuuta 2009

Nuorena vitsa väännettävä

Hanhi ja Hirvi lienevät itse syypäitä kotinsa kaaoksen. Mutta kunnon analyysi vaatii aina katsannon menneisyyteen. Mikä on mennyt vikaan heidän vanhempiensa antamassa siisteyskasvatuksessa? Hirvi eli lapsuutensa järjestyksen ja hygieenisyyden valtakunnassa. Hanhen äiti teki parhaansa ja onnistuikin varsin kohtuullisesti. Me siis opimme lapsena, miltä siisteys näyttää ja mitä se sisältää.

Vanhempamme onnistuivat siirtämään meille siis tiedon. Taito ja tahto jäi uupumaan. Hanhi siivosi kerran viikossa huoneensa viikkorahan toivossa. Hirvi ei tehnyt sitäkään vähää. Hanhen perheessä lasten kotityöt toteutuivat projektiluonteisesti äidin hermostuttua, mutta rakastavan äidin viha ei ollut pitkäkestoista ja muutaman viikon kuluttua mamma taas tiskasi ja korjasi lastensa lautaset ruokapöydästä.

Emme syytä mutta olemme surullisia, että äitimme rakastivat meitä niin paljon, että uhrasivat vapaa-aikaansa toimintakykyisten ja jopa fiksujen lapsiensa sotkujen siivoamiseen.

Olemme kuulleet onnistumis-kertomuksia siitä, kuinka lapset valjastetaan kotityö-koneistoon ja kuinka jälkipolvi kantaa yhdessä vastuuta kodin siisteydestä ja järjestyksestä. Utopiaa? Ehkä ei sittenkään.

Nyt kesällä olemme lanseeranneet lapsillemme uuden siivoussäännön. Aamu-pikkukakkosen katsominen edellyttää, että huone on edellisenä iltana siivottu. Ja niinpä joka ilta, hampaiden pesun jälkeen, pikkuporsaamme 3,5 v ja 1,5 keräävät lelunsa lattialta ja lajittelevat oikeisiin laatikoihin. Ja uskomatonta: siivoaminen sujuu rutiinilla, porsaat työskentelevät tosissaan ja järjestellyn huoneen esittely on juhlahetki. Ja mikä uskomattominta: nuorin röhkijä ei todellakaan jää paljoakaan jälkeen siivottujen tavaroiden määrässä! Aikuisen rooli on ohjata, neuvoa ja tsempata.

Työn sankarit iltasiivouksen jälkeen
Tästä rohkaistuneena olemme alkaneet iskostaa pikkuporsaiden päähän seuraavia asioita:
-likaiset vaatteet viedään pyykkikoriin (työn alla)
-unipuvun paikka on sängyssä tyynyn alla (toimii)
-Myssyt & hanskat eteisen laatikkoon, kengät naulakon alle (työn alla)
-Luettu kirja hyllyyn /pahvilaatikkoon ennen kuin otetaan uutta (työn alla)



1 kommentti:

Hanhi kirjoitti...

Ollaan sitten oltu vuoroin vieraissa :)

Lähetä kommentti