Evoluutiota vai oppimista?

Päivät, viikot, kuukaudet jopa vuodet ovat vierähtäneet. Porsaat ovat kasvaneet, vanhin on pian koulun kynnyksellä. Vanhemmat rups.. oh, oi viisastuneet.

Mutta nyt en voi enää jaaritella, pakko päästää tämä tämä riemuhuuto ilmoille: MEISTÄ ON TULLUT NORMISIISTEJÄ ! Ponnistelut eivät ole menneet hukkaan. Olemme oppineet! Eikä tämä ole mitään hetken huumaa. Vuosi vuodelta siisteystaso on noussut, tosin lähes huomaamatta, mutta tämä vuonna olemme havahtuneet siihen, että meillä ei enää näe hallitsematonta kaaosta. Mikäli yllätysvieraat soittavat puolen tunnin varoitusajalla, voimme aito hymy kasvoilla toivottaa heidät ovella tervetulleiksi.

Olisi moraalitonta vain kehuskella kertomatta, kuinka olemme tähän päässeet ja valamatta uskoa muihin kanssakulkijoihin, jotka pyrkivät kohti siivohkoa arkea. Lupaan, kautta kolmen porsaan saparon, että analysoimme tärkeimmät tekijät, jotka ovat vaikuttaneet tähän outoon muutokseen. Mutta sen teen toisessa päivityksessä. Hanhi and Hirvi are back!

Eloa pesässä

Puolitoista vuotta sitten blogimme hiljeni. Innolla alkanut taistelun raportointi loppui. Hanhi, suuri sotapäällikkö, vajosi sohvan nurkkaan, itki ja ruikutti iltakaudet ja talven läpi. Nukahti ennen iltasiivousta. Hirvi kantoi sohvankulmalle välipaloja, piti porsaat kuosissa ja kodin, no, vähintäänkin pystyssä. Muutaman kerran kaaos nousi sille tasolle, että luutun varteen pyydettiin mummoa ja kavereita. Voi tuota tuskien talvea. Mutta sitten..

Kevät ja pesänrakennus. Yhteisvoimin Hanhi ja Hirvi kävivät läpi JOKA IKISEN kaapin ja hyllyn kodissaan, järjestivät ja poistivat kaikki tarpeettomat tavarat. Kun kaikki oli valmista, synnytti Hanhi Hirvelle kolmannen pienen porsaan, puhtoisen ja ihanan, kerrassaan täydellisen.

Lapsi palautti tullessaan energiat ja rutiinin. Iltasiivous lähti rullaamaan ja päivisinkin saattoi lattian ja tiskipöydän nähdä ajoittain kasojen alta. Tämä olisi meille riittänyt, ihan hyvin. Mutta ehei. Kylään pesäämme saapuivat vielä lapsiperheiden kutsumattomat vieraat, pikku kihot. Ja kas, Hanhesta ja Hirvestä tuli yhdessä yössä esimerkkisiivoajia, jotka maanisina pesivät vessaa, lattioita ja ovenkarmeja päivittäin. Erittäin tehokasta. Voisi melkein suositella muillekin, melkein.

Siinäpä siivoustasapainoa eniten järisyttäneet uutiset edelliseltä puoleltatoista vuodelta. Lyhyesti status quo. Me siivoamme. Omasta mielestämme tauotta. Mutta pienessä 77 neliön pesässä on nyt 5 asujaa. Poistamme tavaraa aktiivisesti, silti sitä on liikaa. Kolme sotkevaa porsasta sekä kaksi aikuista, joille edes ruokailuastioiden korjaaminen pöydästä ei ole automaattinen rutiini vaan uhraus. Taistelu kaaosta vastaan jatkuu siis. Yhteishenki on kuitenkin korkealla ja motivaatio kohdallaan.

Iltasiivouksen ihme

Pakko tunnustaa. Repsahdus. On ollut muka kiire. Uudet tavat eivät ehtineet juurtua rutiineiksi ja emme jaksaneet ponnistella. Tässä kodin keskeisimmät paikat illalla, kun lapset olivat kaadettu peteihin.

Jo vuosi sitten tuskastelimme kaaoksen keskellä. Otimme käyttöön iltasiivous-rutiinin, joka on lähes moitteettomasti toiminut VUODEN!! Iltasiivouksen pääperiaatteita ovat yhteinen kärsimys sekä päivän sotkujen suurpiirteinen raivaaminen. Kun porsaat on saatettu nukkumaan, joko Hanhi tai Hirvi päästää ilmoille siivouskutsun, joka velvoittaa molempia aloittamaan työn. Jaamme keskenämme siivottavat huoneet (tällä kertaa Hanhen vastuulla olivat eteinen, makuuhuone, olohuone ja Hirvellä puolestaan keittiö ja pyykit). Useasti sovimme myös minimiaikarajasta (nyt 1 h).

Tässä tämänkertaisen iltasiivouksen tulos:

Iltasiivous on tehokasta: 2 aikuista x 1 h x 7 = 14 siivoustuntia viikossa

tai yleisemmin 2 aikuista x 30 min x 7 = 7 t siivousta viikossa.

Koska kaaoksenraivaus on myös pois parisuhteen vähäisestä laatuajasta, yritämme korvata sitä pussaamalla/hipaisemalla/puristamalla toista takamuksesta ohi kulkiessamme.

Iltasiivous ei yksin ratkaise sotkuisen kodin ongelmaa. Laistamme siitä lähes poikkeuksetta silloin, kun toinen meistä on poissa illan. Se lisää kodin viihtyvyyttä vain muutamalla tunnilla vuorokaudessa, koska koti räjähtää taas heti aamulla ja suurimman osan päivästä elämme.. juuri siinä...

Kirjahylly

Pienestä iästään huolimatta porsaat ovat lukutoukkia. He asioivat kirjahyllyllä lukemattomia kertoja päivässä ja vähintään yhtä monta kertaa Hanhi nostaa Pupet, Tatut ja Patut, sekä Mintut takaisin hyllyyn. Tai ainakin hänen pitäisi nostaa, mikäli haluaisi kävellä lattilalla kompastumatta.

Siivoaminen on ollut hankalaa. Vaatii voimaa työntää luettuja kirjoja täyteenahdettuun hyllyyn. Ja mikäli suurin osa kirjoista on lattialla, kauniin kirjarivin luominen on sitäkin vaivalloisempaa. Kirjojen ollessa liian harvassa, täytyy siivojan pitää jo hyllyssä olevia kirjoja pystyssä vasemmalla kädellään ja aseteltava uusia opuksia jonon jatkoksi oikealla kädellään. Ja mikäli ote vasemmassa kädessä herpaantuu, tapahtuu korttipakka efekti ja järjestys on taas pilalla.

Mutta jälleen on ongelma ratkaistu. Ja siitä on kiittaminen niin Hanhen veitsen terävää järkeä kuin ruotsalaisia, jotka toivat meille Clas Olsonin, tavaroiden taikamaailman.

Kuvassa näette hyllylevyyn kiinnitety kirjatuet. Niitä on neljä kappaletta, 15cm välein. Tuet vähentävät kirjojen välistä "painetta". Sekä kirjojen ottaminen että takaisin laittaminen on tällöin HUOMATTAVASTI kevyempää ja helpompaa. Nykyisin lattialla ovat vain luetut kirjat, eikä enää läjää niitä kirjoja, jotka ovat romahtaneet hyllystä lattialla samalla, kun luettavaa kirjaa on vedetty rivistä.

Esteetikko ehkä älähtää. Onneksi Hanhessa ja Hirvessä ei ole sitä vikaa...

Nuorena vitsa väännettävä

Hanhi ja Hirvi lienevät itse syypäitä kotinsa kaaoksen. Mutta kunnon analyysi vaatii aina katsannon menneisyyteen. Mikä on mennyt vikaan heidän vanhempiensa antamassa siisteyskasvatuksessa? Hirvi eli lapsuutensa järjestyksen ja hygieenisyyden valtakunnassa. Hanhen äiti teki parhaansa ja onnistuikin varsin kohtuullisesti. Me siis opimme lapsena, miltä siisteys näyttää ja mitä se sisältää.

Vanhempamme onnistuivat siirtämään meille siis tiedon. Taito ja tahto jäi uupumaan. Hanhi siivosi kerran viikossa huoneensa viikkorahan toivossa. Hirvi ei tehnyt sitäkään vähää. Hanhen perheessä lasten kotityöt toteutuivat projektiluonteisesti äidin hermostuttua, mutta rakastavan äidin viha ei ollut pitkäkestoista ja muutaman viikon kuluttua mamma taas tiskasi ja korjasi lastensa lautaset ruokapöydästä.

Emme syytä mutta olemme surullisia, että äitimme rakastivat meitä niin paljon, että uhrasivat vapaa-aikaansa toimintakykyisten ja jopa fiksujen lapsiensa sotkujen siivoamiseen.

Olemme kuulleet onnistumis-kertomuksia siitä, kuinka lapset valjastetaan kotityö-koneistoon ja kuinka jälkipolvi kantaa yhdessä vastuuta kodin siisteydestä ja järjestyksestä. Utopiaa? Ehkä ei sittenkään.

Nyt kesällä olemme lanseeranneet lapsillemme uuden siivoussäännön. Aamu-pikkukakkosen katsominen edellyttää, että huone on edellisenä iltana siivottu. Ja niinpä joka ilta, hampaiden pesun jälkeen, pikkuporsaamme 3,5 v ja 1,5 keräävät lelunsa lattialta ja lajittelevat oikeisiin laatikoihin. Ja uskomatonta: siivoaminen sujuu rutiinilla, porsaat työskentelevät tosissaan ja järjestellyn huoneen esittely on juhlahetki. Ja mikä uskomattominta: nuorin röhkijä ei todellakaan jää paljoakaan jälkeen siivottujen tavaroiden määrässä! Aikuisen rooli on ohjata, neuvoa ja tsempata.

Työn sankarit iltasiivouksen jälkeen

Tästä rohkaistuneena olemme alkaneet iskostaa pikkuporsaiden päähän seuraavia asioita:

-likaiset vaatteet viedään pyykkikoriin (työn alla)

-unipuvun paikka on sängyssä tyynyn alla (toimii)

-Myssyt & hanskat eteisen laatikkoon, kengät naulakon alle (työn alla)

-Luettu kirja hyllyyn /pahvilaatikkoon ennen kuin otetaan uutta (työn alla)

Nolot hajut

Jos kodissa on sotkuista, voi yllätysvieraiden poiketessa pelastaa itsensä hätävalheilla. 'Juuri eilen siivottiin mutta lapsiperheessä tämä järjestys ei vaan pysy'. Ulko-ovella vieraita tervehtivä löyhkä puolestaan pistää sanattomaksi niin vieraan kuin isännänkin. Se kertoo jo astetta vakavammasta siisteysongelmasta.

Meidän eläimellisen perheen kodissa on kaksi hajukeskittymää. Vessa on niistä pahin. Vaipparoskakorista ulospursuavat pampperssit estävät roskiksen kannen sulkeutumisen ja lemu pääsee leviämään ympäristöön. Kestovaippojen tuoksut voisi pitää tehokkaasti kurissa etikalla. Koska etikka on aina loppu, pidämme vaippapuntun päällä kantta. Yllätys on joskus suurempi, toisinaan pienempi, kun tyhjennämme ämpärin sisällön pyykinpesukoneeseen. Tämä on luonnollisesti miehinen tehtävä. Viime aikoina pahin vitsaus on ollut kuitenkin kusen haju. On mysteeri, miten ja mihin pikkuporsaan pisu roiskahtaa mutta ilman raikkaus on verrattavissa Tampereen rautatieaseman hissiin, jonne puliukot tyhjentävät rakkonsa. Tolu, juuriharja ja vesi luonnollisesti pelastavat tilanteen hetkeksi, kuten tänään, mutta porsaiden nesteet kiertävät 24/7 ja säheltäessä roiskuu.

Keittössä kilpailevat keskenään rosmariinin, kahvin ja mätänevät ruuan tuoksu. Tänään roskakoriin heitetty vanhentunut kalapakaste muutti olomuotoaan ja tiputti sulamisvetensä roskapussin läpi keittiön lattialle. Kala huuteli keittiöstä ja tervehti näin töistä palaavaa Hanhea jo kotiovella. Ehdottomasti ikimuistoisin aromi keittiössä oli viime kesänä. Käytetty valkosipulipuristin likosi vesikattilassa monta päivää. Ja sitten vielä muutama päivää lisää, koska emme löytäneet hajunlähdettä kattilan pohjalta. Top 3, absolutely.

Onneksi on kesä. Tuuletusikkunat ovat auki yötä päivää, läpiveto paukuttaa ovia viedessään hajuja mennessään. Talvella ilma seisoo 70-luvun kerrostalossa ja pakkanen väijyy ikkunoiden takana. Talven hajuhätätilanteisiin löytyi kuitenkin apu taloyhtiön järjestyssääntöjä lukiessa: 'Tuuletus rappukäytävään on kielletty'.

Helvetin hilpeä siivoaja

Muutama viikkoa siistiä arkea takana. Hanhi täyttää tiskikonetta ja tyhjentää iltapuuron tähteitä porsaiden lautasilta. Hän on oppinut, että sotkut on siivottava samantien. Niin tekee hyvä, siisti ihminen. Kelpo emäntä laittaa puuropaketin kaappiin. Maitolasin tiskikoneeseen. Toisen lasin tiskikoneeseen. Kolmannen mukin samaan paikkaan. Ja katsoo pöytään. Ei perkele. Mä en ala. Joudun tekemään tämän saman liikkeen vielä 6 kertaa, sitten pyyhkimään pöydän, lakaisemaan lattian, tiskaamaan puurokattilan.

Milloin siivoamisesta ja tavaroiden paikoilleeen laittamisesta tulee automaattista? Milloin se lakkaa rasittamasta? Työn tulos on varsin nautittava, mutta miksi en voi iloita itse prosessista ja työstä? Joudun tekemään päätöksen jokaisen likaisen lautasen, lattialla lojuvan tavaran ja pöydällä happanevan maitopurkin kohdalla. Olenko hyvä ja teen sen nyt vai annanko pirulle pikkusormen ja siistin vasta huomenna, jos jaksan? Kymmeniä päätöksiä päivässä, satoja viikossa, tuhansia kuukausien mittaan. Uuvun.

Omien jälkiensä siivoaminen on oikeus ja kohtuus. Miksi me, Hanhi ja Hirvi, emme voi sitä hyväksyä elämään kuuluvana asiana. Katkerina jurputamme, kuinka taas täytyy imuroida tai lajitella pyykit. On se vaan niin väärin, elämä menee ohi tiskirättiä kuluttaessa.

Suuret hyllyjen ja kaappien muodonmuutokset ovat innostavia, suorastaan kiihdyttäviä. Tulos on häikäisevä. Hanhi ja Hirvi kehuvat kilpaa itseänsä ja toisiansa, muutoskohdetta esitellään kylään poikkeaville naapureille ja vieraille. Mutta missä on kiitos ja ylistys siitä, että tänään keräsimme porsaiden ulkovaatteet lattialta? Ei kuulu fanfaareja silloin, kun avaamme tiskikoneen luukun tyhjentääksemme tai täyttääksemme sitä. Kiittämättömiä ovat matot, lattiakaivot ja kaapin ovet silloin, kun vapautamme ne paskasta ja saastasta.

Niin. Kaikkien näiden ajatusten jälkeen. Onko meillä mahdollisuutta onnistua? Luovutammeko vai tuleeko meistä onnettoman siistejä. Goose and moose go blues?