torstai 23. heinäkuuta 2009

Mapitusta ja lajittelua

Etenemme kaappi kaapilta ja hylly hyllyltä. Lähes joka ilta olemme tehneet täsmäiskun johonkin epämääräiseen läjään tai kasaan. Tavoiteet ovat selvät:

1. Tavaramäärän vähentäminen
2. Jokaiselle tavaralle määrätään selkeä oma paikka.

Tänä iltana tyhjensimme eteisen piirongin pöytätason. Tavaraa siihen oli kasautunut noin 30 cm korkeudelle asti parhaimmillaan. Paskin homma oli ehdottomasti kahden isohkon romupurkin tyhjennys ja lajittelu (sis. mm ruuveja, heijastimia, hiuslenkkejä, kävelysauvojen tassuja...).

Siirryimme piirongin pöydältä alaspäin, viiteen pikkuiseen vetolaatikkoon, joita emme ole siivonneet 4 vuoteen. Yksi laatikoista sisälsi latureita sekä rikkinäisiä kännyköitä. Kuvassa olevat luurit ja latausvälineet ovat matkalla kohti SER-jätehautuumaata.

Nokia-nostalgiaa... Nostalgiaa löytyi myös laatikosta, johon olin 4 vuoden ajalta laittanut väliaikaissäilöön vauvanhoito-ohjeita, ultrakuvia, rentoutusohjeita synnytykseen, streptococcus-mutans-labrakutsut.

Toissa päivänä lajittelimme kaikki viralliset ja epäviralliset paperit toisistaan ja arkistoimme ne kansioihin. Porsaatkin saivat omat muistokansiot (kts punainen ja sininen mappi), johon tänään laitoimme sitten ne löytyneet ultrakuvat ja synnytyskertomukset.. Vitsi ku me ollaan järjestelmällisiä.

Pyydän arvoisia lukijoitamme kiinnittämään kuvassa huomiota myös seuraaviin asioihin.
1. Puolipitoinen raitainen mari-paita on hyllyllä eikä lattialla. (kiitos ensimmäisen tutkimushaastattelun)
2. Vihreä kangas kuvan vasemmassa laidassa on uusi päiväpeittomme, joka sekä peittää koko sängyn että pysyy paikallaan porsaiden piehtaroidessa vuoteellamme.

3 kommenttia:

Irmeli kirjoitti...

10 puhelinta :D

Piika kirjoitti...

Nyt kun rupesin tätä blogia oikein lukemaan, niin itselleni sain apua Sandra Feltonin messie kirjoista, ja siitä vinkkiä papereiden järjestelyyn (teillä ei tosin näytä älytöntä määrää olevan) - vertikaaliset pinot eli riippukansioiden käyttö on uskomattoman tehokasta ja helpottavaa, paperit tulee lajiteltua valmiiksi eri pinoihin ja kasat on helpohko sitten käydä läpi yksi kerrallaan kun on aikaa.. Lisäksi kaikki veroasiat yms. löytyvät helposti, sieltä sitten tärkeä asiat voi mapittaa.

Hanhi kirjoitti...

Piti ihan googlata, mikä on riippukansio. Ja wohou, niiden keksijä on nero. Tällä hetkellä sekä Hanhella että Hirvellä on oma saapuvien papereiden lokerot, josta sitten joskus tai jouluna, ne siirretään mappiin. Mutta siihen asti, eli ehkä noin vuoden verran, ne ovat epämääräistä kahlattavaa massaa...

Lähetä kommentti